Uratarina: Kolme urahyppyä kuudessa vuodessa – Sebastian Wiksten kasvoi teknisestä myyjästä Hedtecin myyntipäälliköksi
Sebastian Wiksten hakeutui Hedteciin töihin kahdesta syystä – talo maahantoi laadukkaita tuotteita ja tarjosi mahdollisuuden kasvaa tehtävästä toiseen. ”Esihenkilötyössä on iso etu, että osaa katsoa asioita asiakkaan ja alaisen näkökulmasta”, Hedtecin myyntipäälliköksi edennyt Wiksten sanoo.
Vuonna 2012 insinööriksi (AMK) valmistunut Wiksten työskenteli vuonna 2016 teknisenä myyjänä valaistusalan tukkuriliikkeessä, Hedtecin asiakasyrityksessä.
”Tutustuin työni kautta Hedtecin brändeihin ja huomasin, että heillä myydään laatua. Kun selvisi, että talo tarjoaa myös mielenkiintoisia uramahdollisuuksia, ja minulla oli kova palo oman osaamiseni kehittämiseen, hain yrityksessä avautunutta aluemyyntipäällikön paikkaa”, Wiksten taustoittaa.
Hyppy toiselle puolelle pöytää
Hyppy tavarantoimittajapuolelle kävi helposti, kun tuotteet olivat tuttuja.
”Työni koostui pitkälti asiakastapaamisista ja tuotekoulutuksista. Pääsin keskittymään Hedtecissä omaan intohimooni, laadukkaaseen ulkovalaistukseen ja arkkitehtuurivalaistukseen. Fokuksessani olivat valaistussuunnittelijat, arkkitehdit ja muut visuaalisen puolen asiakkaat”, Wiksten kertoo.
Wiksten toimi tehtävässä reilun kolmen vuoden ajan ja oppi tuntemaan talon brändit ja tuotteet läpikotaisin. Sitten tuli korona ja tapaamiset vähenivät. Wiksten haki esimiesten kannustuksesta talon sisällä vapautuvaa tuotepäällikön paikkaa ja siirtyi uuteen tehtävään vuonna 2019.
”Tuotepäällikön rooli avasi alasta taas uuden puolen. Pääsin opettelemaan asioita backofficen puolelta ja sain haltuun tuotehallinnan ja niihin liittyvät tehtävät”, Wiksten sanoo.
Lisäarvoa kaikista askeleista
Urapolun seuraava vaihe koitti vuonna 2021, kun Wiksten valittiin nykyiseen tehtäväänsä valaistusosaston myyntipäälliköksi. Wikstenin tehtävänä on toimia aluemyyntipäälliköiden operatiivisena esihenkilönä sekä linkkinä tukkureiden ja tuotepäälliköiden välillä.
”Käytännössä huolehdin aikatauluista, vedän markkinointikampanjoita ja -tapahtumia sekä hallinnoin isoja myyntiprojekteja. Toimin myös Sonepar Key Account managerina. Teen tarjouksia, asiakaspalvelua ja osallistun aktiivisesti myös talon sisäisiin kehityshankkeisiin”, Wiksten luettelee.
Wikstenin mukaan aiemmista työtehtävistä on ollut nykyisessä työssä merkittävästi apua.
”Tiedän suhteellisen hyvin, mitä kukin talossa tekee ja pystyn katsomaan asioita niin asiakkaan kuin tiimiläistenikin vinkkelistä. Myös ihmisten väliset henkilökemiat ja kollegoiden erikoisosaamisalueet ovat tulleet tutuiksi.”
Toimenkuvan muutos on edellyttänyt myös nöyrää asennetta.
”Olen nyt ensimmäistä kertaa esihenkilönä, mikä on tuonut työhön täysin uudenlaisia haasteita. Olen saanut talon puolesta koulutusta ja koutsausta tehtävään ja pyrkinyt opiskelemaan esihenkilötaitoja myös itsenäisesti.”
Uudet roolit mahdollistavat muutoksen
Wiksten näkee työnkuvien vaihdokset hyvänä asiana koko organisaation kannalta. Uudet ihmiset avaavat aina keskustelun siitä, miten asiat voitaisiin tehdä paremmin. Hänelle itselle toiminnan kehittämien on ollut urapolulla tärkein motivaattori.
”Hedtecissä kunnioitetaan kokemusta ja pitkiä työuria, mutta samalla ihmisiä kannustetaan kehittämään itseään ja talon toimintatapoja. Haluan itse tuoda yritykseen uudenlaista johtamiskulttuuria ja kannustavaa one-to-one-keskustelua.”
Wiksten korostaa henkilövaihdoksissa perehdytyksen merkitystä.
”On tärkeää, että hiljainen tieto siirtyy konkareilta nuoremmille tekijöille. Toisaalta työnkuvia on myös uskallettava rohkeasti uudistaa, kun sukupolvet vaihtuvat ja teknologia kehittyy”, Wiksten sanoo.
Sisäinen kehitys kirittää kasvua
Wiksten pitää sisäisen kasvun ja urakehityksen mahdollistavaa yrityskulttuuria keskeisenä tekijänä myös yrityksen liiketoiminnan kannalta. Mitä paremmin työntekijä tuntee oman talon tekijät, tuotteet, projektit ja toimintamallit, sitä kokonaisvaltaisemmin hän osaa tukea asiakasta – eli urakoitsijaa, rakennuttajaa, arkkitehtiä ja sähkösuunnittelijaa.
”Asiakkaat haluavat tulevaisuudessa yhä kokonaisvaltaisempia palveluita. Valttimme on se, että emme tee vain teknisen puolen myyntiä, vaan pystymme tarjoamaan osaamista koko alan mittakaavassa”, Wiksten kiteyttää.
Hedtec pähkinänkuoressa:
- Talotekniikan ja teollisuuden sähkö- ja LVI-teknisten tuotteiden maahantuoja
- Edustaa yksinoikeudella laadukkaita ja tunnettuja tuotemerkkejä, muun muassa Bega, Steinel, Frico, Eupen ja PCE
- Auttaa kokonaisvaltaisella osaamisellaan arkkitehteja, suunnittelijoita, urakoitsijoita sekä rakennus- ja tukkuliikkeitä valitsemaan kohteisiin optimaaliset ja kestävimmät valaistus- ja LVI-ratkaisut
- Oma varasto ja kansainvälinen kumppaniverkosto varmistavat tuotteille hyvän saatavuuden ja nopeat toimitukset
- Työllistää 45 alan huippuosaajaa
- Osa yli 100-vuotiasta Hedengren-konsernia, jossa työskentelee noin 250 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa
Case: Began valaisimet kunnioittavat Kuopion museon arkkitehtuuria
Case: Triplan vaativiin valaistuskohteisiin ratkaisu yhdessä Hedtecin kanssa