Henkilöstötentissä Pekka Kukkola: ”Myyjän tehtävä on huolehtia, että turvajärjestelmän hankinta hyödyttää kaikkia osapuolia”
Henkilöstötentti esittelee Hedengren Securityn työntekijöitä ja päästää lukijan kurkistamaan alan ainoan kotimaisen ja omaa kokonaisvaltaista tuotekehitystä tekevän yrityksen kulisseihin. Haastattelussa avainasiakaspäällikkö ja alan konkari Pekka Kukkola.
Kuka olet ja mikä on työnkuvasi?
Olen Pekka Kukkola ja toimin avainasiakaspäällikkönä kotimaan myynnissä. Myyn paloilmoitin-, turvavalaistus-, kulunvalvonta-, videovalvonta- ja rikosilmoitinjärjestelmiä. Asiakkaitani ovat pääasiassa jälleenmyyjät, sähköurakoitsijat ja sähkösuunnittelijat. Toimin yrityksessä myös paloilmoitinpuolen vastuuhenkilönä eli huolehdin siitä, että homma tehdään joka tasolla viranomaismääräysten mukaisesti.
Mikä on taustasi ja milloin aloitit Hedengren Securityssä?
Olen toiminut alalla yli 30 vuotta. Siirryin Hedengren Securityyn vuonna 2008. Minulla on yhä samoja asiakkaita kuin alussa, mikä kertoo siitä, että teemme myynnissä pitkäjänteistä työtä ja asiakassuhteet ovat hyvin kestäviä.
Miksi tulit töihin Hedengren Securityyn?
Omaa tuotekehitystä tekevä perheyritys vaikutti mielenkiintoiselta ja yritys mahdollisti itsenäisen työskentelyn. Saamme valmiit myyntibudjetit, mutta työnkuvan ja toimintamallit voi rakentaa itse – eli vapautta ja vastuuta on sopivasti.
Mikä omassa työssäsi on mielenkiintoisinta ja antoisinta?
Olen erikoistunut työssäni palo- ja turvavalopuoleen. Parasta on työn vaihtelevuus, alaa pääsee tarkastelemaan niin rakennuttajien, suunnittelijoiden, jälleenmyyjien, paloviranomaisten kuin loppukäyttäjienkin näkökulmasta. Antoisinta on nähdä se, miten ratkaiseva merkitys myyjän asiantuntemuksella on turvajärjestelmähankinnan onnistumisessa – siinä, että syntynyt ratkaisu hyödyttää maksimaalisesti kaikkia osapuolia.
Mikä Hedengren Securityssä on parasta?
Yli satavuotiaassa perheyhtiössä toiminta on pitkäjänteistä ja asioissa on perspektiiviä. Kun tämä tausta yhdistyy omaan tuotekehitykseen ja vahvaan osaamiseen, syntyy ainutlaatuinen kokonaisuus. Olemme kotimaisena yrityksenä lähellä asiakasta ja tuotekehitys on nopeaa, kun päätöksiin ei tarvitse odotella hyväksyntää toiselta puolelta maapalloa.
Jos olisit asiakas, miksi valitsisit Hedengren Securityn?
Laadukkaan ja laajan tuotteiston takia. Asiakas hyötyy siitä, että meidän järjestelmiämme pystyy integroimaan myös muuhun kiinteistöautomaatioon – ja järjestelmillä on pitkät elinkaaret. Järjestelmiä pyritään lisäksi kehittämään niin, että ne sopivat yhteen edellisten sukupolven tuotteiden kanssa. Yhä useammalle asiakkaalle myös kotimaisuus ja sitä kautta syntyvä vastuullisuus on tuotteissamme ratkaiseva juttu.
Kenen hedengreniläisen osaamista ihailet ja miksi?
Vaikea nimetä yhtä henkilöä. Meillä on myynnissä äärettömän hyvän porukka ja ihailen koko jengin osaamista. Työpaikallamme on hyvä henki, jolla on tekemiseen iso merkitys. Toimiva yhteistyö on tärkeää myös siksi, että tiimissä jokaisella on erityisosaamista, jota on tarvittaessa pystyttävä jakamaan nopeasti eri asiakkuuksissa ja projekteissa.
Mitä haluaisit oppia? Mikä on alallasi mielenkiintoisinta juuri nyt?
Uusia kiinnostavia teknisiä ratkaisuja tulee koko ajan. Yksi kiinnostava esimerkki palopuolelta ovat liekkejä ja savua tunnistavat valvontakamerat. Seuraamme Hedengrenissä alan kehitystä ja viemme myös itse alaa eteenpäin omilla innovaatioillamme. Toimme juuri markkinoille ensimmäisenä maailmassa muun muassa uuden adaptiivisen palo-turvavalojärjestelmän.