BEGA-valaisimilla yhtenäinen yleiskuva ja nykyaikainen, energiatehokas valaistus Helsingin pitäjän kirkon alueelle
Helsingin pitäjän kirkon valaisimien päivitysprojektin aikana hautausmaan vanha valaistusjärjestelmä päivitettiin, sillä yleiskuvasta toivottiin yhtenäisempää. Monivuotinen projekti valmistui, kun viimeisenä osana syksyn 2020 aikana kirkkorakennuksen julkisivuvalaistus uusittiin. Uudistetun valaistuksen myötä Helsingin pitäjän kirkon hautausmaan ja kirkon valaistus on nykyaikainen ja energiatehokas, minkä lisäksi hautausmaalla on turvallista kulkea ja työskennellä myös hämärään aikaan.
Keskiaikainen Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Pitäjän kirkonkylän alueella, Vantaan Pyhän Laurin kirkon ympärillä. Hautausmaa kattaa 13 hehtaarin kokoisen alueen, jonka näkymää haluttiin yhtenäistää ja rauhoittaa uusimalla alueen valaisimet. Valaistusmuutoksella pyrittiin parantamaan alueen työturvallisuutta sekä helpottamaan valaistuksen ohjausta ja huoltotöitä.
Helsingin pitäjän kirkon hautausmaan vanha valaistusjärjestelmä oli rakennettu vaiheittain usean vuosikymmenen aikana hautausmaan laajentuessa. Vaiheittain toteutetun valaistuksen ohjaaminen oli hankalaa monissa eri paikoissa sijaitsevien alakeskuksien vuoksi. Osa järjestelmästä oli vanhentunutta, minkä vuoksi siinä ilmeni toimintahäiriöitä ja valaistus oli paikoin heikkoa sekä kulutti paljon sähköä.
Uudistuksen myötä vanhat hautausmaan valaisimet vaihdettiin BEGAn energiatehokkaisiin LED-pylväsvalaisimiin. Alueen valaisintiheyttä lisättiin, ettei valaisimien väliin jäisi katvealueita. Näin hautausmaalla olisi turvallista kulkea ja työskennellä myös aikaisin aamulla, kun muuten on hämärää. Viheralueiden kunnossapitoa varten BEGAn valaisinpylväisiin asennettiin suko-pistorasiat, joista saadaan sähköä työssä käytettäville laitteille. Myös valaisinjärjestelmän ohjaus toteutettiin niin, että valaisimia olisi helppo ohjata keskitetysti yhdestä paikasta.
Ryhdikästä muotoilua ja säänkestävyyttä
Muutoksessa hautausmaan yleiskuvasta toivottiin entistä yhtenäisempää. Valaisimien hillityn muotoilun lisäksi kohteen valaisimien valinnassa oli tärkeää BEGA-valaisimien malliston säilyvyys, varaosien pitkä saatavuus sekä tuotteiden korkea tekninen laatu ja pitkä käyttöikä.
"Uudet valaisimet eivät tee numeroa itsestään ja ne sulautuvat hyvin maisemaan. Valaisimet ovat ryhdikkään näköisiä eivätkä yllytä ilkivaltaan", toteaa Vantaan Seurakunnan tekninen isännöitsijä Timo Jokinen.
Hedtecin tuotepäällikkö Marko Ruishalme kertoo, että BEGAn valaisimet on suunniteltu kestämään vaativia sääolosuhteita ja hautausmaalle valitut ulkovalaisimet ovat alumiinirunkoisia ja niiden kiinnitysruuvit sekä vastakierteet ovat rst-terästä, jolloin ne eivät pääse ruostumaan.
Vuoden 2020 aikana valmistui viimeinen osa kirkkoalueen valaisimien päivitysprojektista. Viimeisessä vaiheessa uusittiin kirkkorakennuksen julkisivuvalaistus uusilla BEGAn DALI-ohjattavilla RGB-W LED-valonheittimillä. Nyt kirkko ympäristöineen voidaan normaalikäytössä valaista kauniilla valkoisella valolla ja erityisissä juhlatilanteissa näyttävästi värivaloilla. Projektin suunnittelusta vastasi Heikki Pekonen Oy PQR Consults Ab:sta.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!
Marko Ruishalme, tuotepäällikkö
Puh. 0207 638 223,
marko.ruishalme@hedtec.fi